Siirry sisältöön

Työmaapalvelut Express palvelee asiakkaitaan Hillan kanssa kehitetyillä notkeilla digipalveluilla

Hilla IT ·

Kasvun IT

Työmaapalvelut Express on työmaalogistiikan asiantuntija, joka ratkaisee isojen työmaiden logistisia haasteita. Apuna tässä ovat Hilla IT:n kanssa kehitetyt työkalut.

Hilla on toiminut Työmaapalvelut Expressin kumppanina joustavien ja edelläkäyvien digityökalujen suunnittelussa jo useamman vuoden ajan.

Yhteistyömme Hillan kanssa on saumatonta kumppanuutta. Pidän heidän tavastaan tarttua proaktiivisesti meille relevantteihin kehittämiskohteisiin.

Jani Teräväinen, Työmaapalvelut Express

Eroon exceleistä

Viimeisimpänä yhteisenä projektina valmistui Power BI -hallintapaneeli. Sen avulla Työmaapalvelut Express esittelee isojenkin hankkeiden budjetit asiakkailleen yhden selkeän näkymän avulla. Asiakkaat voivat seurata työmaan edistymistä selkeältä dashboardilta. Budjetti ja toteutuneet kulut saadaan työkalun avulla yhteen, selkeään raporttiin, johon on koottu myös KPI-arvot.

Jokainen työmaa toimii saman työkalun sisällä omassa näkymässään. Asiakkaat saavat näkymiin omat tunnuksensa ja näkevät luonnollisesti vain omat tietonsa.

Isojen hankkeiden kanssa tietoa pitää saada yhdistettyä useasta lähteestä, eikä exceleillä enää pärjää. Ratkaisimme tämän yhdessä Hillan kanssa, ja työkalu on nyt asiakkaidemme käytössä. Dashboardin kehittäminen jatkuu, joten entistä ketterämpiä ratkaisuja on tulossa myös jatkossa.

Jani Teräväinen, Työmaapalvelut Express

Työmaapalvelut Express voi tarkastella työkalusta yhdistettyä näkymää kaikista asiakkuuksistaan. Näin heillä on mahdollisuus seurata muun muassa koko toimintansa kannattavuutta.

IT-hommat Hillan hallussa

Teräväinen kiittelee kitkatonta kumppanuutta Hillan kanssa. Hilla hoitaa myös Työmaapalvelut Expressin IT-palvelut kokonaisuudessaan.

He pohtivat asioita yhdessä kanssamme ja hoitavat puolestamme kokonaisuuksia, jotka eivät ole omaa ydinosaamistamme. Olemme voineet aidosti ulkoistaa haluamamme asiat heidän hoitoonsa. Asiat viedään aina loppuun asti ja kommunikaatio toimii kaikissa vaiheissa.

Jani Teräväinen, Työmaapalvelut Express

Onko aihe teillä ajankohtainen?

Kertokaa nykytilanteestanne, niin katsotaan yhdessä mitä kannattaa tehdä.

Ota yhteyttä

Haluatko vastaavat kirjoitukset kerran kuussa sähköpostiisi? Tilaa Hillan kuukausikirje.

Tutustu muihin kirjoituksiimme

Turvallinen tekoäly

Copilot, Copilot Cowork ja Claude: mitä eroa?

Microsoftin tekoälytuotteita on useampi kuin moni ehtii seurata, ja Anthropicin Claude on sekä osa Copilotia että oma sovelluksensa. Mikä on mitäkin, ja mitä dataa kukin näkee.

Turvallinen tekoäly

Claude suoraan vai Microsoftin kautta: kumpi pitää yrityksen datan paremmin hallinnassa?

Claude on saatavilla kahta reittiä: Copilotin sisällä tai Anthropicin omana palveluna. Vertailu sopimuksesta, käsittelystä ja lokeista sekä suositus siitä, kenelle kumpikin sopii.

Turvallinen tekoäly

Pysyykö Copilotin data EU:ssa? Mitä Microsoft lupaa ja missä lupaus loppuu

Microsoftin omilla malleilla pääosin kyllä, ja se on kirjattu sopimukseen. Lupauksessa on neljä poikkeusta, ja kolme niistä voi olla päällä oletuksena. Mitä Microsoft lupaa ja missä raja menee.